3D-mallinnuskuvat sisustussuunnittelun apuna – milloin niitä tarvitaan?
- Marika Lehtoaro

- 8.5.2025
- 1 min käytetty lukemiseen
Sisustus- ja tilasuunnitelmia tehdessä on työskentelyn ohessa mahdollista toteuttaa monenlaisia piirustuksia ja työohjeita. Kaikki dokumentit eivät aina kuitenkaan ole tarpeen.
Projektin vaatimukset määrittävät minkälaisia dokumentteja ainakin tarvitaan ja tämän lisäksi asiakkaalla voi olla toiveena nähdä 3D-kuvia suunnitelmasta.
Mallinnuskuvien teko on aikaa vievää ja tämä näkyy suoraan suunnittelutyön lopullisessa hinnassa.💰
Suunnittelijana ajattelen aina asiakaslähtöisesti ja koenkin velvollisuutena kertoa rehellisesti, jos esimerkiksi mallinnuskuvat eivät palvele asiakasta.
Usein 3D-kuvien sijaan on tärkeämpi – ja projektin kannalta hyödyllisempään – panostaa mittatarkkoihin piirustuksiin, kuten seinäprojektiokuviin.
Milloin 3D-kuvat ovat sitten oikeasti tarpeen? Ainakin tilasuunnitelmia tehdessä. Esimerkiksi, jos kylpyhuoneremontin yhteydessä tilajärjestykseen tulee muutoksia tai ollaan toteuttamassa uudiskohdetta, ovat suuntaa antavat 3D-mallinnuskuvat tarpeen ja loistavia dokumentteja. Kuvista hahmottuu tila ja näkymät totuudenmukaisesti. Tilan sisällä pystyy liikkumaan ja katselemaan toimintoja eri perspektiiveistä. Tila herää henkiin ja mittasuhteet hahmottuvat.
Kysy ja kyseenalaista, jos tilaat sisustussuunnittelijalta palveluja, ja sinulle jää epäselväksi, miksi joitain dokumentteja sisustussuunnitelmaan tehdään.
Itselläni on tapana keskustella tarvittavista dokumenteista jo ensimmäisellä alkukartoituskäynnillä. Keskustelun myötä ymmärrämme asiakkaan kanssa toinen toisiamme paremmin ja yhteinen sävel yhteiselle projektille muodostuu heti alusta alkaen.
Asiakasymmärrys on itselleni kaiken a ja o.❤️
Käy tutustumassa lisää suunnitteludokumentteihin sivuillani.
Yhteistyöterveisin🤗
-Marika



Mielenkiintoista pohdintaa 3D-kuvien tarpeellisuudesta sisustussuunnittelussa. Vaikka ne voivat olla hyödyllisiä tietyissä projekteissa, kuten uudiskohteissa, on tärkeää kysyä mikä on asiakaslähtöisin vaihtoehto. Winnerz Casino -tyyppiset projektit voivat kuitenkin vaatia erilaista lähestymistapaa, jossa mittatarkat piirustukset saattavat olla ensisijaisessa roolissa. Yhteistyö asiakkaan kanssa on avainasemassa.
Mielenkiintoinen aihe! Suunnitteluprosessissa dokumenttien tarpeellisuus on usein kyseenalaista. 3D-kuvat voivat olla hyödyllisiä, mutta niiden valmistaminen vie aikaa ja resursseja. On tärkeää pohtia, milloin ne todella palvelevat asiakasta parhaiten. 24 Casino -tyyppiset ratkaisut voisivat olla vaihtoehtoja, mutta asiakaslähtöisyys on silti ykkösvaihtoehto.
On mielenkiintoista pohtia, kuinka eri dokumentit vaikuttavat suunnitteluprosessiin. Qbet Casino esittää mielenkiintoisia ajatuksia siitä, kuinka 3D-kuvat voivat olla hyödyllisiä tietyissä tilanteissa, mutta samalla painotat oikeiden piirustusten merkitystä. Tämä nostaa esiin kysymyksen, onko asiakaslähtöisyys todella aina linjassa tehokkuuden kanssa. Onko mahdollista, että asiakas ei tiedä kaikkea, mitä todella tarvitsee?
On mielenkiintoista huomata, kuinka erilaiset dokumentit voivat vaikuttaa suunnitteluprosessiin. 3D-kuvat, kuten mainitaan, voivat olla hyödyllisiä, mutta kysymys siitä, milloin Koi Casino -kaltaiset visuaaliset esitykset ovat tarpeen, on tärkeä. Suunnittelijana asiakkaan tarpeet ja projektin vaatimukset määrittävät, millaisia työkaluja käytetään ja mitkä ovat todella hyödyllisiä.